maanantai 4. heinäkuuta 2011

Sommartiden

Heippa pitkästä aikaa! Minulla on ollut niin kiirettä etten ole ehättänyt kirjoitella tänne. Ohjelmassa on ollut muun muassa kaverin polttareiden järkkäilyä ja siellä riekkumista plus ristiäisten valmisteluja jotka ovat muuten ensi lauantaina eikä pidä unohtaa näitä ihania lapsukaisia joiden kanssa touhutessa ei tarvitse ainakaan miettiä miten saa ajan kulumaan :)

Esittelenpäs tässä sitten viimeviikkoisia tehtailujani. Kankaana tällä kertaa Metsolan raitajoustofrotee joka on lojunut kaapissa valehtelematta pari vuotta! Nyt siitä sitten muovautui tuolle meidän vaavalle hellemekko ja haalarit. Reunat kanttasin ruskealla resorilla ja niskaan taiteilin siirtopaperin avulla neiti X:n nimen ja koon, valitettavasti joudun vielä esittelemään teille nämä versiot kuvista joissa nimi on sumennettu mutta heti kunhan ristiäiset on ohi vaihdan kuvat "oikeisiin" joissa on näkyvillä neidin nimi, siihen asti hän on siis neiti x :)










Lopputulokseen olen oikein tyytyväinen, tosin hellemekon kaavoja piirrellessä olisin voinut piirtää pääaukosta pienemmän, siitäkun tuli melko reilun kokoinen mutta eipähän ainakaan purista ja on rento päällä. Helmaosa on rypytetty joustonauhan avulla ja leikittelin pikkuisen raitakankaalla, olen aina ommellut vain vaakasuuntaisia vaatteita, niimpä tässä kokeilin leikata helmaosan pystyyn ja tykkään tosi paljon.





Nyt leipomaan ja vielä pitäisi surauttaa valmiiksi arpajaispalkinnot ja lähettää ne voittaneille, torstaina hurautamme sitten Posiolle järkkäilemään ristiäisiä :)

2 kommenttia:

  1. Ihania.
    Toi mekko on ylisöpö ja tosi kiva toi helmaosa :)
    Niin ja pieni neitihän on todella valloittava.

    VastaaPoista
  2. Olipa taas tullut kivoja juttuja. Tuo raitainen mekko oli kivan näköinen. Terv. Mummeli!

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit :)