tiistai 10. tammikuuta 2012

Leijona huppari


 Olen jemmannut kaapin pohjalle jo aikapäiviä sitten tätä ihanaa
leijonavelouria. Ajatuksissani ostin vain puoli metriä ja tähän asti olen ajatellut ettei siitä saa 116 senttistä hupparia mutta toisin kävi :) Vuoritin hupun keltaisella velourilla ja vetoketjun alavarat ovat myös keltaista velouria.  Kohdistin kankaan leikkaamisen siten, että huppuun ja takakappaleeseen tuli leijona takaapäin ja etuosassa ja hihoissa leijona on edestä päin. Ja jälleen kerran hihoissa on reilusti pituutta ja resorit pitävät ne aisoissa.






maanantai 9. tammikuuta 2012

Tilkkupeitto,huoh!



 Nyt täytyy kyllä myöntää että lähdin tähän tilkkurupeamaan "takki auki" -meiningillä, eihän se ole kuin leikata kasa kangasta ja surruutella kiinni. No eihän se ollutkaan niin vaikeaa, mutta sitten kun loppusuora jo häämötti niin jotenkin ihmeen kaupalla minä sain suorakulmion mallisesta peitosta aikaiseksi jonkin ihan muun muodon mitä  alkuperäinen suunnitelma oli, pyh! 



Anyway peitto on käyttäjälleen mieluinen kuten kuvasta voi päätellä ja sen päällä sujuu niin leikit kun nokkaunetkin :)  Päälypuolen tilkut ovat kaikki pehmeää puuvillaa, samoin punaiset reunat. Takapuolella on hurjan pehmoista vaaleanpunaista babyfleeceä joka on varmasti ihana ihoa vasten jos tätä peittoa joskus käytetään ihan oikeasti peittona eikä lattia-luuttuna.  Hmm mun on varmaan pakko tehdä toinenkin jossain välissä ja mä en ala jos en saa sivuista suoria!!

PS. Peiton välissä on jonkin sortin vanua ja yläkulmassa on peiton haltijan nimi. 

tiistai 3. tammikuuta 2012

Pohjolan lapset



Minulla on ollut kaapinpohjalla marinoitumassa tätä "Pohjolan metsä" -kangasta, en ole aikaisemmin osannut päättää kummalle tästä tekisin kun hölmöyksissäni ostin vain puoli metriä kangasta. Pikaisella Metsola visiitilläni löysin alekopasta "edullisesti" lisää kangasta ja kotiin päästyäni saksin siitä mekon helman ja hupparin.

Halusin mekkoon vähän jotain säväyttävää ja niimpä valitsin yläosaksi mustan velourin ja se toimii, minun mielestäni :) Jotkut eivät tykkää vauvoilla käyttää näin tummia värejä mutta meidän neidille sopii väri ku väri (hih tosin kaikki äidit mahtavat ajatella lapsistaan samalla tavalla).  Tein taakse nepparikiinnityksen ja helman poimutin reilusti. Tällä mekkosella tarkenee hyvin keskitalven pakkasissakin :)


 Huppari valmistui muuten yksinkertaisena mutta hupun vuoritin ruskealla velourilla.
Lisäsin hihoihin resorikäänteet jotta ei menisi niin äkkiä pieneksi. Paremman näköinen olisi tullut ruskealla vetskarilla mutta sellaista ei oikeassa koossa kaapista tähän ompeluintoon löytynyt.


 Siinä ne pohjolan lapsoset nyt nätisti nakottaa sulassa sovussa samaan kuosiin puettuna <3

Mukavaa alkanutta vuotta kaikille! Ja tervetuloa uusille lukijoilleni ja vanhoille kiitokset kun 
olette menossa mukana <3