torstai 29. maaliskuuta 2012

Vihdoinkin!!!



Hei kaikki ihanat!!! Vihdoinkin pääsin postaamaan jotain. Aamulla kun heräsin päätin pakata Ellin rattaisiin ja lähteä viipottamaan 5 km:n päässä sijaitsevaan mummolaan bloggaamaan <3 Se meidän nettijupakka on mitä melkoisin! Eilen kun taas soitin ja kysyin tilannetta sain kuulla ettei meille ole tulossakaan koko kaapelia :< Ei siinä muuten mitään mutta satutaan asumaan juuri sellaisessa peittokohdassa ettei mokkulakaan toimi. Mutta se siitä, en aio sen tätä enempää estää harrastustani. Onneksi tämä mummola on aika lähellä :)



 Ensiksi voisin esitellä hieman Ellin kevät-takkia ja kyllä, se on kevät-takki vaikka onkin joulun punainen :) Päällinen on siis ehtaa puuvillaa, tuota ruskeaa aivan ihanaa sienikangasta minulla oli niin vähän että jouduin sitten vähän soveltelemaan mutta ihan kivalta näyttää noinkin. Hihoista ja hupun sisäpuolelta pilkottava vaalea sienikangas on puolestaan Eurokankaan palalaarilöytö! Taitaa olla samaa sienikangasta josta Ruttu-Nuttu ompeli jokin aika sitten pojilleen sienitakit, tämä on vain punasävyinen ja sopi loistavasti tähän takkiin. Napit on myös päällystetty samaisella kankaalla.


Ja noista napeista vielä, voi elämä miten osasikaan jännittää tehdä napinlävet! Olen tähän asti onnistunut välttelemään sitä laittamalla aina sen helpon vetskarin, mutta nyt päätin opetella. Ties kuinka monta testiläpeä ompelin ennen kuin kädet tärräten tartuin valmiiseen takkiin ja kieli keskellä poskea ompelin. Lopputulokseen olen todella tyytyväinen, minun koneessa kun ei jostain syystä toimi se napinläpiommel (lue: en osaa käyttää sitä). 


Takki on vuoritettu ohuella tikkikankaalla mutta hupun jätin vuorittamatta ihan sen vuoksi ettei se paina niskassa kun eihän sitä aina päässä pidetä :) Hihoissa on myöskin kääntövaraa ja toivon takin menevän vielä syksynäkin. Taskun sivuun näpersin Pikku piltin merkin tulostimella ja siirtopaperilla. Kaikin puolin näpsäkkä takki ja neiti tykkää siitä kovasti <3









Varsin punasävyinen tämä postaukseni, sillä seuraavaksi ajattelin vilauttaa kuvan siitä syöttötuolista josta puhuin monta kuukautta sitten:
 

Valitettavasti minulla ei ole ennen -kuvaa tuolista mutta ostin siis kyseisen puukasan viime syksynä kirpparilta 15€:lla. Tuoli oli koivun ja lian värinen, ihan kolhuinen ja muutenkin aika vastenmielinen. Ihastuin kuitenkin sen muotoon ja kannoin kotiin. Sitä sitten yhdessä koko perheen tuumin hiottiin ja kannettiin mummolan autotalliin maalaukseen ja pappa sitten lopulta maalasi tuolin kirkkaan punaiseksi ja kiillotti mutteritkin uutta vastaaviksi. Ei voisi enää enempää meidän Ellin näköinen tuoli olla! :)  Pöydällä näkyvä punainen tabletti on muuten kirppislöytö, maksoi hurjan 1€ ja on kuitenkin Marimekon.

 Tässäpä kaikki tällä erää, nyt taidan lähteä takaisin kotiin käveleskelemään :) Mukavaa päivää kaikille <3
 












7 kommenttia:

  1. Kiva, että olet blogimaailman palannut! Ihana takki ja huippusiististi ommeltu!

    VastaaPoista
  2. Vau miten pirtsakka takki! Ihanat kankaat ja niin siisti ommeljälki!!! Ja syöttötuoli on upea! Meillä sanotiin jo kk sitten neuvolassa että saa istuutta syöttötuolissa mutta meillä ei semmoista ole/tulee, onhan meillä se tripp-trapp missä istun minä tai seisoo lapset, poju se syö sylissä;) Tämmöisen punaisen voisin huolia vaikka koristeeksi jos olis hienompi keittiö kun miedän nykyinen;(

    VastaaPoista
  3. Onpas pirtee takki :) Mulla on vasta kevättakit suunnittelu asteella! Tulkaahan joskus torstaina Perhekahvilaan kylälle :) Minä oon yleensä vetäjänä siellä :)

    VastaaPoista
  4. Todella pirteä takki! Ja tuo syöttötuoli on ÄLYTTÖMÄN hieno! Aivan mahtava! Kannatti tehdä vähän töitä sen eteen. :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille :) Tuolin hiomisessa oli kyllä melkoinen homma! Hattua täytyy nostaa niille jotka jaksaa tuunata isoja huonekaluja uusiksi..toisaalta eihän sitä välttämättä tarvis ihan tasaiseksi hioa mutta tästä haluttiin tällainen oikein kiiltävä ja tasainen. Ja PikkuHoo: voitais kyllä tulla joku torstai siellä pyörähtämään :)

    VastaaPoista
  6. ihana!
    Jo tosi upea toi syöttötuoli!!!

    Harmi toi nettijuttu :(, toivottavasti löytyis joku ratkaisu!
    Mä en vois olla kyl yhtään ilman nettiä ;)

    VastaaPoista
  7. Aivan upea takki ja kankaat syötävän söpöjä!

    Minun esikuviani ovat varmaankin kaikki onnistuneesti takin vääntäneet harrastelijaompelijat! Itsellä vielä takin ompelu epäröivänä visiona pääkopassa. Olen tehnyt tasan yhden takin nukelle aikoinaan opiskellessani ja sekin oli hampaankiristystä!

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit :)