torstai 22. joulukuuta 2011

Myyrää

Aatto senkun lähenee ja minäkin jopa saan aikaiseksi postata jotain näin yön pikkutunneilla.
Tänään (tai siis eilen) koristelimme jo kuusen sisälle koska lähdemme jouluksi pohjoiseen, voi sitä lapsen riemua kun sai palloja ripustella <3  Harmikseni kuusi on muovinen, tähän pikku kämppään jos lätkäisisi oikean,ihanan tuoksuisen mutta niin varisevan kuusen niin kohta joka paikka olisi neulasilla. Tähän on tyytyminen tänä vuonna, jospa ensi jouluna sitten olisi enemmän tilaa. Onneksi pihalle sain ystävältäni suloisen ja ennenkaikkea oikean pikkukuusen. He kun myyvät kuusia tarvittaessa jopa kotiin kannettuna Oulun Laanilassa, vink vink kuusta tarvitseville :)

Jotain ompeluksiakin voisin esitellä, ylläoleva Myyrä paita on ensimmäinen laatuaan joka on valmistunut minun hyppysistäni. Jotenkin olen viimeaikoina kiertänyt aplikoinnit kaukaa ja tyytynyt ihailemaan muiden blogien kauniita kuvia. Nyt sitten uskaltauduin tarttumaan saksiin ja askartelemaan tämän Myyrän hyvän ystäväni 1,5-vuotiaalle pojalle joka on muuten on melkoinen Myyrä-fani

Punainen trikoo on Löytöpalasta ja aplikointi on veloureista. Niskalapussa lukee tällä kertaa tulevan omistajan nimi.

1 kommentti:

  1. Nämä myyrät ovat aina ihania, hienoa työtä! Hyvät joulut!

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit :)